sunnuntai 15. marraskuuta 2009


Minä lasken tämän
rottinkituolin
nyt lattialle lepäämään.

Se oli hyvä rottinkituoli,
materiaalistaan huolimatta
ei kovinkaan kiikkerä.

(Vaikka saatankin katsella
uutta tuolia,
IKEAsta en ainakaan
sitä hanki.)

Kiitos kovasti.

lauantai 14. marraskuuta 2009


Pelastakaa,
mitä
pelastettavissa
on!
Auta
minua
kantamaan
tätä
rottinki-
tuolia!

Mitä?
Etkö
tajua?
Minusta
tuo
olisi
pitänyt
sanoa
paljon
aikaisemmin.
Me uppoamme,
etkö
näe
ja
sinä
edustat
kaikkia
maailman
houru-
päitä.
Ei
oppisi
ole
enää
validi.
Nyt
ei
auta
pelastaminen
eikä
pelastautuminen,
vaan
tarvitaan
pelastuminen.
Minun
jalkani
hipovat
jo pohjaa.


Jälleen yksi myöhäis
myöhäisillan runo.

Sellaiset eivät ole minkään
minkään arvoisia.


Sitä miettii miten sanoisi.


Tällainen ajatus minulla kuitenkin on:

Tytti Heikkisen runokokoelmassa sanottiin

"nurin käännettyjen veneiden pohjista".


Siksi kai kirjoitan tämän.


torstai 12. marraskuuta 2009

Jälleen yksi myöhäisillan runo,
sellaiset eivät ole minkään arvoisia.
Sitä miettii, miten sanoisi,
kun ei ole mitään sanottavaa,
eikä odota kiitosta turhaan,
eikä tyydytystä.

Päättyykö tämä jonkin suuruuden kynnykselle?

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

tiistai 10. marraskuuta 2009

Kuolema kulkee kaduilla
Illalla ihmisten irstaillessa
Itseinhostaan irtautuu, intoutuu
Tapoja tutkimaan, toisten tekosia
Oppilaitaan, omaisuuttaan
Sanottavansa sanomaan:

maanantai 9. marraskuuta 2009

Viikon teema: Kiitos

Kiitos.

Tarkoitan sitä todella.

Siitos.

Anteeksi.

Tarkoitan sitä todella.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009


Kiitos oi valtatie, suolisto.
Kiitos oi öljy ja rasva,
sinun pääsi on sateenkaaren pää.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Vaurastuminen


1) KIITOS 1939-1945
2) EI KIITOS 2010

perjantai 6. marraskuuta 2009

Huomaatteko, kerrankin en moralisoi.

1.
Ei saa puhua rahasta suoraan,
kannattaa pitää löysiä housuja.

2.
Mihin tunkisin kovan rahani?

3.
Broilerisuikaleita, sixpack,
Creme bonjour cuisine pippurinen,
Taco Chips, Guacamole,
Boy sinappisilli, Oululaisen jälkiuunipalat,
Hernemaissipaprika, Valio kevytmaito
Findus pyttipannu, Valio tiikerijäätelö,
Coca-Cola 2x1,5l, Popsi kevyt grillinakki,
Rainbow valkosipuliperunat, Kroatialaiset satsumat,
Aura sinihomejuusto, Rainbow punajuuripikkelssi,
Rainbow valkosipulivoipatonki,
Miniluumutomaattirasia Espanja.

4.
Miten nämä asiat liittyvät toisiinsa?

torstai 5. marraskuuta 2009

Kysymys: mitä kuuluu kun lukko aukeaa?


Vastaus: Loc.x

---

Routapilvet takovat taivasta, Leski pyllistää. laivasta.

Nousee Pouta. yksivärisenä-tasoisena, Rosoisena

Rahaisena.

Vaivaisena musta - laisena.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009


Lainaa rupla, lainaa dollari...
lainaa markka,

minulla on
velka, johon olen syytön

anna nyt,
Jeni tai Zloty tai Punta,

muuten ne tulevat
ja takovat
minut kolikoksi,
heittävät kerjäläisen kuppiin
ja kaikki alkaa alusta

tai siis
eihän niitä olekaan
nehän ovat isäni
ja kaverini
ja naapurin vanha leski

eli, hyvä veli
älä lainaakaan,
pyllistä vaan
niin vuolaisen
hieman selkänahkaasi

tiistai 3. marraskuuta 2009


Minä pidän pahasta
Paha on hyvää
Minusta paha maistuu herkulliselta
Pahalla saa ostettuja asioita
Vaikkapa uuden teknologisen vempaimen
Jolla näkee tähdet
Sekä perunoita
Jos minulla olisi paljon pahaa
Uisin siinä niinkuin Roope Ankkanen
Ja haluaisin sitä aina lisää niin kuin
Aku Ankkanen
Mutta en niin kuin Kroisos Penninen
Sijoittaisin sitä pahaa Paha-Pankkiin
Laittaisin pahan poikimaan
Laittaisin pahan poikiini
Laittaisin pahaa taskuuni
Tulevan varalle
Ja lastenlasteni varalle
Sekä maailmanlopun

maanantai 2. marraskuuta 2009

Runous poistaa pahuuden maailmasta


RAHA saat
Erkka maha?
RAHA eurosi
takaisin vaha?
RAHA sillä
haluan saha?
RAHA sinulta
kaiken paha?
RAHA ilmaiseksi


...jaha...

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Inkoottaret


Inkoottaret mun katseen vie,
luo meijerittären viepi mun tie.

Inkoottaret mut sanattomaks jättää,
yöhön kun käyn housutta, hät’hättää.

Eräs inkootar mun sydämein varas,
kun tienny en: ois varaamatta paras.

Inkoottaret mun katseen vie,
luo meijerittären viepi mun tie.

Eräs inkootar on sylissäin nyt,
jo tiiän sen: oon selvinnyt.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Junamatkan kuvaus

perjantai 30. lokakuuta 2009

timo} himo

torstai 29. lokakuuta 2009


Erotetaan

jyvät akanoista

hyvät pakakanoista

syvät mataloista

pirut paroista

jalattomat jaloista

jotkut joista

toiset toistoista

loiset loistoista

vorot viroista

varkaat varoista

homot himoista

timpat timoista

kimpat kivoista

kanit kanoista

hanit hanoista

tavut tavoista

sillit silakoista

jupit nokioista

pellet piloista

ravut revoista

... ...

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

pakana


pakana pakenee

pakolla

pakolla pakana pakenee

pikana 

pakana pakenee

pakolla & pikana

pikana & pakolla pakana pakenee


pekonia

tiistai 27. lokakuuta 2009

Sankariajasta


Ylitin Mississippin kolmivuotiaana

(se puhuu kuollutta kieltä,
sitä ei voi tajuta
kun taas joku Vantaa
vaan antaa,

tuo kaksoiskonsonanttien
välissä vierivä virta,
vanha pakanajoki,
jonka puristuksissa
Huck, Tom and Jim,
kolme pientä poikaa: i, i ja i
yrittävät rantautua
avoimempaan sanaan:
ILLINOIS
where a man can be free)

ja kaksikymmentä vuotta
siitä on lyhyt aika


maanantai 26. lokakuuta 2009

Viikon teema: sana

                                                                                                                                                                  suomi
                                                                                                                                                                    :

suomia


Tempuntekijä katuu

Syöksyn rautatietä seudulle
jolta valo ja kipinä uupuvat

Pimeälle laiturille,
vanhalle tutulle.
Tuliaiskassit ovat niin
raskaat -

myyttien luominen uudelleen
tähän päivään opetuksineen
tai ilman niitä, kriittisesti -

se on helvetinmoinen paskaduuni!

Puhuttiin sitten valon- ja tulentuojista
tai samaa kaavaa jankuttavista idiooteista -
minulla on leegio epiteettejä.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Kallavesi


Perustuu tosi
tapahtumiin:
on heitä jotka
tulevat väittämään teille
ettei järven pinta nouse

kun sinne valuttaa tipan pipetillä. Sitten ovat he
jotka tulevat huutelemaan teille
mammutinluutorneistaan . Heistä
älkää ottako vaarin.

Tämä on hyvin
arkaluontoinen asia tämä
on hyvin kiinnostava asia
tämä on hyvin
asiallinen asia.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Sankariajan sanomat:

Perustuu tositapahtumiin tjsp.

1932 ennen aikamme alkua edeltävän ajan alkua:
Herakles Tyrannosauriin kanssa tukanuottasilla
Linkola (s. 2009eaaeaa.) tuomarina -
voittaja saa syödä häviävän lajin sukupuuttoon.

torstai 22. lokakuuta 2009

Kadotettu maalaus



kuten dinosaurustenkin
sopeuduimme sinivalaiden
sukupuuttoon
oikeastaan melko
vaivattomasti


keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Oidipus Rex incest sex

Tämä on paperille kirjoitettu runo
Tämä on paperille kirjoitetun runon myytti
Tämä on paperille kirjoitetun runon myytin toisinto
Tämä on paperille kirjoitetun runon myytin traaginen toisinto
Tämä ei autta sietämään holokaustia, ei tuo valoa arkeen
Tämä on mieleenpainuva sitaatti paperille kirjoitetun runon myytin muinaisesta toisinnosta
Tämä on jumalien panemista halvalla
Tämä on Parnassoslaisen muusan ja Sturen vanhassa mestarissa jalkapalloa katsovan kaljanjuojan vähämielinen idiootipoika
Tämä on myytti Pentti Saarikoskesta lähiöbaarissa kirjoittamassa vihkoonsa Totuutta.

tiistai 20. lokakuuta 2009

On väärin tappaa 5 000 000 ihmistä






hiljaisen natsin valtti





on vanki, suupaltti





maanantai 19. lokakuuta 2009

Theremin fugue: myytti


Tempuntekijä, kuuro lintu
laskeutui kerran maan päälle
nokassaan ääni: katkeamaton laulu
maan mykille apinoille

ja kuin siat säkeissään, säkeittä, säkeistöittä
mykät aloittivat riemukkaan ölinän:

"...ööääööaeuiooööääööaeuiooyy
...yiyiyuuyiuu... ...aaaaa...
...eoeoeo... ...uiouioyuiooiuy..."


Virtaukset risteilivät, limittyivät,
kaaos oli hampaaton, aidaton:

soipi fuuga hullu vailla
hullu soipi fuuga rytmiä
soipi fuuga hullu vailla

Torilla oli elämää,
kansa oli kuin soitin,
jota Jumala soittaa
koskettamatta, likaamatta,
kuin kunnon jumalan
arvo vaatii.
...elävä
urkupiste...
Hetken viattomuus,
vaan kyräilevä aristokratia,
rumpalijoukko,
huulten pärisyttäjät,
hampaan kalisuttajat
pian aitasi fuugaavan sakin
ja patosi virran, kovin iskuin
erottaen vokaalit toisistaan.

kaunis "aaeyääeoiiae" oli pian jo:
"Taas me ymmärrämme toisiamme!"

ja vain ne urheimmat,
hakkasivat kielensä irti
repivät hampaansa
estivät käsiään taputtamasta,
sormiaan napsumasta,
kutistuivat niin, että katosivat
puiden latvaoksistoihin.

miten joku ei voi ymmärtää jotain

lauantai 17. lokakuuta 2009

The Renegades

Pukisin tästä kengät jalkaan
ja lähtisin ulos tuonne,
missä vielä sataa ja tuulee.

Tarviiko vääntää rautalangasta
itselleen uusi ihonväri,
vai rytmimusiikki,
joka heiluttaa häntää
Perkeleen edessä
ja katsoo niin hellästi?

perjantai 16. lokakuuta 2009


minun päätäni painetaan hiekkaan

olen kartanoni vanki

neekerit eivät koskaan voi oppia lukemaan

röntgen-kuvassani ei näkynyt mitään, ymmärrättekö. Ei mitään

kun silmääni teroitetaan oksennan sivistystä

koululaiset joutuvat pyyhkimään takapuolensa A4-arkkeihin

en voi laueta yhdynnässä jos mukana on lisäkseni vain yksi ihminen

tutkijoiden mukaan torakkaseksistä puuttuu tunnetta

tunnelin päässä on valoa (lisäksi matkan varrella on lamppuja)

neekerit eivät koskaan voi oppia rauhallisuutta

syötyään sieniä värit yllättivät hänet

kaikki on menetetty kun lapselle kasvaa kynnet

ennen junan sihinää hän kuiskasi pikkusiskolleen tarinan

kaikki rapautuu, myös talot ja mielet

nostalgia on minulle lähinnä sivistyssana

ennen karitsan uhraamista hän piti sen kanssa hieman hauskaa

torstai 15. lokakuuta 2009

Nostalgia


Yo-lakeissaan
mätänevää kariketta
Tshernobyl-nuoret
muistelevat menneitä.

Epämuodostunut
nuoruus karistaa
etuajassa
kellastuneita lehtiä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009


kadulla kävelee kuuluisa näyttelijätär
          hänet ohittaa mies
miehen päässä on multainen pipo
mies vääntää niskojaan varmistaakseen
oliko se todella se

mies harmittelee
jäi hattu nostamatta

M U T T A
H U O M A U T E T T A K O O N


ei maalainen olisi

kaupunkilaista huomaavaisempi jos

voisi valita

tiistai 13. lokakuuta 2009

Vaatelias ehdotus

Valtakuntani periköön ruumiini syöjä.

Sillä koiranpäinen Midas olin minäkin aikanaan,

vapaaherra ja kokonaan omavarainen.

Kuin Henrik VIII minä katsoin raveja

ja annoin vaimon roikkua rauhassa.

Kuin Kippari-Kalle söin pinaattia ja rähisin.

Kuin Nuwas roikuin lastentarhojen lähistöillä,

kuolasin ja haisin karmivalta menneisyydeltä.

Kontulaan minä läksin maailmanloppua vartomaan,

laukussa homeista leipää ja piimää, suolaa,

retkilapion lavassa verta ja multaa,

vuoriin ommeltuna hämäriä velkakirjoja.

Lapseni opetin kaluamaan luita jo ennen syntymää.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Smór?


Aamulla poimin raitiovaunusta
keltaisen paperitollon –
ryppyinen mytty osoittautui
muistilapuksi.



Miksen menisi
sisälle tähän elämään,
tuumin ja suuntasin
Kontulan S-Marketiin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Silmistä näkee kaasukammioon,
ja aamuisessa suussa kulunut kieli
kuin siivoamattoman julkisen vessan
pisuaarin alle heitetty
epämääräinen paperitollo.

Ilta tuli ja meni
kuin taksikyyti Moskovassa:
satunnainen kaukasialainen perheenisä
hankkii ratin takana lisätuloja,
kenties näyttää kuvia perheestään
tai ajaa sivukujalle ja ryöstää hädissään,
koko humalan siunaama elämän rikkaus
ja köyhyys.

Tallinnan Katariinanpuistosta
minä löysin tammenterhon,
jolla on taikavoimia.
Kannan sitä taskussa,
tai kämmenellä
kun menen asuntonäyttöön
minulle tulee oravia mieleen.

lauantai 10. lokakuuta 2009


Ennen kuin nämä mättäät ja kannakset ja höyryävät nevat vuorattiin mukulakivillä, ennen kuin rattaat kolisivat niillä, ennen kuin rattaiden kopeissa kalisivat puuhkiin ja puuteriin pukeutuneiden naisten hampaat, ennen sitä aikaa tästä kulki huurteisina aamuina lammelle peura. Ei, ei tästä vaan

.................................................tästä, mihin auringonvalo kävi sumuisin raidoin ja kaarevat männyt loivat holvikaaren – ihmisen silmään olisi näyttänyt kuin lampi kutsuisi ryypylle – tästä kulki peura aamuisin herättyään ja haisteltuaan kumppaninsa turkkia ja kiehnättyään sen lämmössä niin että sai tarpeekseen. Molempien ikäväksi peura lähti, ja kylmä pimeä metsä tuli vastaan ja eläin sulki itsensä suojautuakseen. Matkan taittuessa jäätynyt sammal ratisi kavioiden alla ja peuran silmät vetistivät pakkasen pelosta ja petojen. Rannalla eläin rikkoi kuonollaan järven ylleen kehräämän kalvon ja joi, kunnes jäähileisestä vedestä turvonnut vatsa painui maahan. Ja peura palasi lämpimään pesäänsä missä kumppani uinui päiväunta, kävi siihen makuulle ja soi itsensä jälleen olla aivan kokonaan auki. Vaikka vatsassa yhä kylmäsi, oli silti hyvä.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Muistiinpanoja Tallinnasta

Joka aamu Tallinnan rahvas
astuu linja-autoon,
kulkee Lasnamäestä Vanalinnaan.

Siellä rappaa keskiaikaista laastia,
oikoo rännejä, viilaa mukulakiviä,
konservoi lohikäärmeenluita,
Tallinnan uuttera väki.

Ulkomainen taidehistorioitsija
kulttuuritoogassaan
arvuuttelee Kadriorgin alkuperäisväriä.

Viereinen Meri huutaa Ilvekselle ohjeita,
kalisutan hampaitani räntäisellä torilla.

Ilta rantautuu,
Tallinnan ahkera rahvas
köröttelee lähtevien laivojen ohi
takaisin Lasnamäkeen.

torstai 8. lokakuuta 2009

Viiden ja korkealla


Kun kärpänen heittää ylävitosen, eihän sitä oikein tiedä miten vastata. Olen viiden ja makoilen uuninpankolla. Jos kömmin nurkkaan kyyryyn, huone peittyy ja näen televisiosta vain mustan yläreunan, josta työntyy harmaa kiiltävä teksti. Isästäkin vain hiukset, niistä höyry nousee, saunahöyry, ja kuulen Kari Salmelaisen äänen ja orkesterin välisoiton kun sanotaan jotain hauskaa. Tähdet ovat kaukana, myös niiden valo matkaa kauan. Lyön kärpästä avokämmenellä, napakymppi. Ehkä se olisi toivottanut minulle hyvää nimipäivää, kaiken varalta, eikä olisi surrannut enää pitkälti. Palatessamme kaupunkiin puut moottoritien varressa palavat. Äiti katselee keittiön ikkunasta naapureita, pasta unohtuu liedelle. Inte al dente, veli sanoo. Kun isä heittää ylävitosen, en oikein tiedä miten vastata. Pöydän alla sisko kutoo seittiään.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Juhani-pappa uuninpankolla

Juhani-pappa uuninpankolla,
miettii kengän ominaisuuksia:

Kengällä kävellään,
mutta jos rakkuloita tulee,
niin ei voi kävellä, ei,
kengän pitää olla halpa,
ei ole hyvä pröystäillä,
eikä prameilla. Muuten,
niin kuin Jurvasen ylpeä isäntä,
sitä löytää takapihalta
lastensa rakentaman
pyramiittihauvan.
Minkä tähen semmosiakin
rakennetaan, keskelle
peltoa, sitä en ymmärrä,
jos päälle jaksaa kiivetä
ei näje kun peltoa vaan
ja poroaitausta ja muistaa
keskeneräset hommansa.

Juhani-pappa uuninpankolla
puhaltaa saviseen kukkopilliin:

TUU-UT-TUU.. köh köh,
musiikissa on hyvä asia,
mutta siinä on syytä olla tahti,
mieluiten polkan,
pilli ja kengänpohja,
siinä soittimet,
ei tartte olla kalliita vehkeitä,
vaan tarkat sormet
ja sattumaherkkä korva,
elikkä taju, ja niinku
Satakieli-Matias sanoi,
että talo se raikaa
kun rytmiä poljetaan,
mutta ei jos on parkettilattiat,
tai jotkut laminaatit,
vaan pitää olla tuppeensahattua,
se on hyvää puuta.

Juhani-pappa uuninpankolla
ei aivan pienten asiain parissa
puhdehetkiään vietä.

tiistai 6. lokakuuta 2009

kenkä


siihen voi laittaa jalan
sitä voi kopistella
siitä voi saada rakkulan
sen avulla lapsi oppii sitomaan rusetin
se suurenee iän myötä
kunnes lopulta kasvaa enää leveyttä
se tuo mieleeni kävelyn
se tuo mieleeni tien
se tuo mieleeni matkan
se tuo mieleeni nepalin
se tuo mieleeni vuosittaiset jakkitaistelut
kuulemma
se vertautuu penikseni kokoon
se tuo mieleeni keilahallin
ja hien hajun siellä
ja hienot illallistanssiaiset
ja nahkan hajun siellä
ja sikarin
ja hien hajun siellä
se sopii tuhkimon jalkaan
tuhkimo on ihminen
suden jalkaan se ei tietenkään sovi
se on fallossymboli
se on vulvasymboli
saada kenkää tarkoittaa
saada potkut
saada potkut tarkoittaa
menettää työnsä
niinpä se tuo mieleeni yhteiskuntamme tilan
etenkin erään kengättömän miehen
raitiovaunussa
miestä nauratti hirveästi jokin
mitä itse en oikein tajunnut
illalla
sivistynyt ottaa siitä jalan pois
laittaa sen telineelle
siihen missä on sen pari
sen sijainnista suhteessa
toisiin kenkiin kenkähyllyllä
saatetaan riidellä verisesti
sillä voi heittää vesilintua
sillä voi heittää austin powersia
sillä voi heittää george w. bushia
osua keskelle otsaa
ihan keskelle otsaa
ihan vittu keskelle
george w. bushin otsaa
maailmassa jossa
on kaikenlaisia
ihan todellisia
ja mahdollisia
mahdollisuuksia

maanantai 5. lokakuuta 2009

KAUHU!


Pimeys: sysi ja säkki,
yö,
musta kuin läkki.

Alkukantainen vaisto
se vain
ei muuta,
ei epäuskoa,
kiljaisuun suuta.
Luutasi kaluaa,
lihaa kun haluaa
peikko tai susi,
puun juurella kusi
ja kusijan veri...

...vain kaiku
syysyöhön
kipusi.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009


Otan varmuudeksi kaksi säkkiä, jos
kuitenkin tulee sen verran.

Hän souti selälle, veti verkot, ja tulihan sitä.

Olipa hyvä, että otin kaksi säkkiä, vaikka
olin olla ottamatta, hän mietti.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Pirtti


Niin, Antti Hyryltä on nyt tullut uusi kirja, Uuni sen nimi on, se kertoo uunin muuraamisesta. Antti on kotoisin sieltä mistä minäkin. Minä en näe enää lukea sillä olen niin vanha, mutta Antin edellisen kirjan Aitan näin vielä lukea, kun olin silloin vielä nuorempi, siitä on nyt kymmenen vuotta. Aitta on hyvin mielenkiintoinen kirja, se kertoo että mitenkä aitta rakennetaan, mutta se on paljon aihettaan suurempi kirja. Kuulemma on tämä uusikin kirja Uuni, tai niin Antti kuului vävyn naapurille sanoneen, niin, se naapuri on tehnyt yliopistolle tutkimusta Antista ja sitä kautta sitten tuntee sen. Niin minäkin sen tavallaan tunnen, tai tiedän Antin kuulumisia ainakin, kun Anttihan ei haastatteluja anna. Antti ei pidä julkisuudesta, uskovainen kun on. Tai onko sillä mitään tekemistä sen kanssa.
Antin uudessa kirjassa voitaisiin puhua eurosta, kun se on kerran tullut tällä välillä. Voisi ostaa muuraaja vaikka muuraustarpeita ja eurolla pitäisi sitten maksaa, vaikka enhän minä mikään kirjailija ole. Silloin kun Aitta julkaistiin, ei ollut euroa meillä, siitä on nyt kymmenen vuotta. Euro on ollut jo seitsemän vai kahdeksan vuotta. Seitsemän. Mutta minun aikakäsityksessä se on lyhyt aika, minulla on jo ikää ja kokemusta. Eivät uudet asiat oikein tahdo tarttua, valuvat vaan. Ne huomaa kyllä ja niitä saattaa katsellakin hetken, mutta pidemmälle ei jaksa kiinnostaa, sellaista se vaan on.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Varpaiden lämmittelyn alkeet


Missä kauppaa käydään,
siellä ihmiset kohtaavat
mietin
post-apokalyptistä maailmaa
Haminan Sokoksen parkkihallin
rullaportaissa,
miten tulla osaksi
metsien kansaa metsissä
kravattien lakastuessa
kun yhteys toisiin maihin
saadaan kärpässienten myrkystä
kun kieltä tärkeämmäksi
käy kuuluva kutsuhuuto

torstai 1. lokakuuta 2009


En tiedä miksi västäräkki häntäänsä heiluttaa,
mutta jotenkin kai, omalla tavallaan, se tuo
tasapainoa maailmaan.
Korjaa rtymin
nyrjähdyksiä.

Älä väsy, västäräkki, paskanna,
paskanna päihin.
Ärsytä, ärsytä
aijeeraa niin,

että pölykapselia potkaistaan,
huudetaan perkelettä, saatanaa,
turhaudutaan: olkoon koko paska,
ketjussa tupakoidaan ja
tapellaan,
humallutaan,
onnettomina kuollaan
kerta kaikkiaan
unohdetaan
eläimen tarkoitus kokonaan,

yli -
päänsä

vähiten menehtyy, kun hyväksyy
että tyhmä voi olla, olematta
toisten tunkiolla.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Kolme asiaa

1 Te ette katso norsunluutornista vaan    |    mammutin.



2 Teidän notkuvat kaappinne eivät pullota

kirjailijoista | meedioista | fyysikoista

vaan
                                    koista.



3 Teidän silmienne korkeudella ei ole | mitään

tiistai 29. syyskuuta 2009


Aikojen alussa allekirjoitit
tyhjät paperit,

nyt niissä merkintä:
hum. kand.

(svensk kursen avlagt
med studie på egen hand)

tässä siis puhtaita

pilviä

korkeudelle

silmiesi, että nukkuisit

hyvää yötä

ja muista kaikki

on kuin ennen

yhä paremmin

tullen

mennen

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Tatsaus kilanteeseen

Hupoli on kuputettu, humala on jukutettu

                      Huurta on sulluus!

Hapitalismi kalvaa kaloa jansaa,
                       kaalirahavohu, 
                           havoakkuut, kuukalaismammo:
                                    moi vaaliman menoa

Nedu kauppaa suoruutta dimaisissa liskoissaan,
                                         nöyristyttävä parsismi
nallitsee huoria

                       Voi oi! Voi oi!
                       Huurta on sulluus!

Öyhät konkivat Lorvarinpahdella
                                   kelohopeaisia aloja, 
                             kiotoopit ovat böyhtyneet,
                 Hesiskootterit vukuttavat 
                             puikkien kesät hantojen reinikoissa

                     Melasta put oi tulokas soivo!

Nyt ei rauta unotkaan, rommiin on hyhdyttävä,
                                            roimiin on tyhdyttävä,
                                               roikeasti on yhdyttävä:

Raiskattava lahopainen palliolta alas. 

Amppailkaamme
                         kanarkistisen
                               puomen  Suolesta!


                      

lauantai 26. syyskuuta 2009

perjantai 25. syyskuuta 2009

Paulin hätäpieru t. Pauli

En mahdu yhteenkään baariin
siispä kierrän ruuvit löysällä
katuja
dvd-osastoja
ym ym

vastaantuleva lalli laulaa:
saastaa saatana
eikä viini lopu koskaan

torstai 24. syyskuuta 2009

Päivänsäde


Saavuin tänään kirjallisuusluennolle myöhässä


Pöydällä oli siipimutteri



Ainakin luulen että se oli siipimutteri




En tunne sellaisia asioita kovin hyvin





Sitä kai yritän tällä sanoa

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kyyn isyys

troglodyytti trogindyytti trnnindyytti mennindyytti
troglodyyten meogindyinen mennindyytti menninkäytti
troglodyinen meoglodyinen mennlokäinti menninkäinti
troglokäinen meoglokäinen mennlokäinen menninkäinen

tiistai 22. syyskuuta 2009


Ei kyynisyys huido vasta rannalla


Vaan lammen | pinnassa


Palavan saunan

Alla

maanantai 21. syyskuuta 2009

metroaseman autiossa hallissa
klo 19:52 lauantai-iltana
teinihoppari on irrottautunut
kaveriporukastaan hetkeksi
hän tanssii peilikuvalleen
armottoman viileesti
peililasit päässä
iPod korvissa
vääntelee käsiään
nostelee jalkojaan
sanoo jou ja
hand ova them nikes
or I cap u mothafucka
peililasit päässä
iPod korvissa
ei kuule eikä näe
itseään
on siinäkin tapa
pitää päänsä kiinni

vartijat tulevat
ja ajavat paritusinaisen jengin
ulos R-kioskista

mutta kuinka ollakaan
yllättävää ohjaaja ei astu
varjoista baskeri päässään
huutaen megafoniinsa
ei asettele statisteja
puhuttele paria esiintyjää
huomauta tiukasta
harjoitusaikataulusta
sillä ylihuomenna keskipäivällä
tämä paikka on täynnä väkeä
työmatkalaista
opiskelijaa pari koditonta
kesän viimeisiä turisteja
ja silloin kaiken täytyy
vaikuttaa vakuuttavalta
ja sujua rasvatusti
joten vähän enemmän
efforttia please

niin ei käy
Spike Lee ei tule
vaan on kai uskottava
että vartijoiden ja teinien
keskinäinen vittuilu
on aitoa siis 4 real
eikä se peililasipäinen
vain esitä olevansa
maailman kovin jätkä

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Teksti

Tänään asiat ovat näin:
okei, sinä synnyit 21 vuotta ja kaksi tuntia sitten,
siispä minä laitan aamupalan.

Yksi on epäselvää.

Mitä Talvipuutarhan ulkokahvilan täti teki aivan ensiksi,
kun kesä kello 16.01 oli ohi?

Arvostelu


Riitely runon kanssa on ikävää

Minä arvostelen runoa
ja runo dadattelee
minua

lauantai 19. syyskuuta 2009

Illan yhtyeen arvostelu

Zalo juttutuvan Ghetto Blues -festivaalin avaajaesiintyjänä:

me kolme väritöntä, mustaa ja kalpeaa
istumme lähinnä lavaa,
suin partaani, rokkipoliisi,
vasemmalla puolellani istuvaa lukuun ottamatta
varmasti yleisön nuorin

kuuntelen soittoanne,
mies, takatukka, 5 kitaraa lavalla, 
30 kuulemma vielä kotona,
rumpukone ja syntikka lisäksi
soitat kaikkia yhtäaikaa

nainen napapaita taitava laulaja
miellyttävä huuliharpisti
pelottava tanssija
liikaa tunnetta liikaa
ei, 

mutta musiikista: se on
nautakarjamme geenimanipuloinnin,
metsiemme raiskauksen ääni

vaikka maamiinojen polkemisella
olisi hyvä rytmi,
niin lisäisin rumpukoneenne
maamiinat kieltävään sopimukseen,
antaisin pasifismini kukkia villinä

vaikka kitarasoolossa sävelet virtaavat
kuin haavoitetun eläimen veri,
ei se tee kunniaa kaiken hauraudelle,
jos välitahdeilla lyöt sähköpianosta
kaikuvia, kaikenpeittäviä sointuja,

te soitatte kolme kertaa liian nopeasti,
te digitalisoitte oluenikin
lienette niitä, jotka täyttävät
reservaattien välisen tyhjyyden
tehotuotetulla intohimolla

sielu on akustinen asia
tai vajaakuntoinen sähkölaite
se ymmärtää vain tämän:
ränttä-tänttä ränttä-tänttä

upottakaa lisälaitteenne
rumpukone ja sähköpiano
upottakaa ne suureen mississippin virtaan
ymmärtäkää hiljaisuus äänien välissä,
hiljaisuus ja synkopaatio, 
ne vievät kauas

sinne kauas minne kuljen teidän ohitsenne

perjantai 18. syyskuuta 2009


they wanted me to 'go with the flow'

'fuck off', i said, and went with the flent

torstai 17. syyskuuta 2009

Olen nyt vegemestassa ja hieman kiireinen,
joten sanon vain tämän:
poistun Vaasankadulta ilman ruumista
ja kuljen Kalliossa pelkkänä silmänä,
mistä kuulette vielä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009


Kalojen silmät ovat aina kiinnostaneet minua. Ei yllättävää, olenhan kiinnostunut ihmistenkin silmistä. Silmä ylipäätään vaikuttaa kummalta kapineelta – ei sielun porttina, vaan itsenään, omimmillaan, pallona. Kimmoisuus sellaisenaan kiehtoo, puhkaisun perääntymättömyys. | Myös viinietiikan koen kiinnostavana, sillä mikä saakaan minut pitämään sen mausta? Etiikkainen salaatti on hotkittava melko nopeasti, unohdettava oitis.

Sitten on vielä syksy. Syksy on siitä hyvä, että se repii auringolta housut pois ja haravoi sen silmistä kaihin. Imee hammasmädän kertakaikkiaan, nielee | sulattaa

tiistai 15. syyskuuta 2009

Sanotaan kalojen uivan vain vedessä,
mikä tietysti on pelkkä teoria.

Ajatelkaa nyt.

Suomukas sävel harmonian pinnassa,
tai lentokalan irrallinen intervalli
joka kohoaa terssin ylemmäs kotisointujaan,
jopa oksistossa käkeävä kakofoninen kuha,
luonnonlait luhistava atonaalinen eväkäs.

Sillä kalat ovatkin melodian eläimiä:
ne uivat. Kotonasikin,
mutta akvaario ei soi
kuin elävä hauki sellaisenaan,
korvakuulolta kaislikossa
aavistettuna, vapaasti
säestäen säteellä hienonhienolla.

maanantai 14. syyskuuta 2009


Rock-kappaleessa väliosa lähtee D:stä
ja laskee kohti kertosäettä puoli sävelaskelta kerrallaan siten, että
riffi venyttää kuulijan huulen ilmeeseen, joka, jos tämä tapahtuisi
liitukautisessa arkipelagossa,
välittäisi hymyä tulkitsevalle: vaikka
sijoitunkin dinosauruksen ja pentujen väliin, minulla
ihmisenä on sellaista tietoa, jota
elikoilla ei ole, joten kuinka missään tilanteessa
saattaisin olla huolissani
selviytymisestäni?

Kaikenlaista hurlumheitä.

Hyvään saumaan E#.

Joutilaisuudesta & jonninjoutavuudesta.

Jonkinlaisista fobioista.

Muista perehtyä mesotsoiiseen maailmankauteen

jooko edes hei vähän

silleen edes

jotenkin

edes

pintapuolisesti. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Suuntavaisto

Eksyneelle sienestäjälle metsä ei ole paikka:
vasen ja oikea, eteen ja taakse eivät ole olennaisia,
eikä se mätäs johon saapas painautuu ole missään.
Ei ole risteyksiä, eikä suoria teitä,
eikä käsitystä siitä, miten tähän on tultu,
eikä kotipiha, josta lähdettiin ole lähellä tai kaukana,
vaan mielessä, eikä sekään enään ole täysin pään sisällä.
Kannattaa kokeilla villipetojen pelkäämistä,
miettiä miksi vilkuilee olkansa taakse,
mikä erottaa metsään eksyneen astronautista,
joka sinkoutuu sukkulan kyljestä tyhjyyteen
niin kuin joissakin elokuvissa muistaa nähneensä.
Vihdoinkin ymmärtää olevansa maailman napa.
Ymmärtää miksi eläimiä saattaa kadehtia.
Jos muu ei auta, voi koettaa uuden maailman luomista,
kaivaa kolon, kerätä varastoja talveksi,
tatteja ja marjoja, kuivattaa niitä nuotiolla,
alkaa nimetä asioita, joiden katsoo kaipaavan nimeämistä,
perustaa ilmansuunnat ja ansoittaa maailmansa rajat,
syödä nelijalkaisia ja saada niiltä voimat,
mennä kuoppansa pohjalle luustaveistettyine esineineen
ja laulaa itse keksimäänsä laulua.
Ehkä sitten voi etsiä sen metsätien ja autonsa sen varrelta,
kun on unohtanut, että koti on paikka,
jonka päälle on jo kaavoitettu ostoskeskus
josta sähköt on jo katkaistu, rouva lähtenyt,
mainokset kasautuneet eteiseen, kärpäset kukoistaneet,
sitten kuolleet nälkään ja partaterät ruostuneet
särjettyyn peilikaappiin. Maalliset huolet ovat hävinneet,
muuttuneet vähitellen täysin digitaalisiksi,
nousseet taivaisiin niin, että täytyy käydä virastossa
herättämässä itsensä henkiin, maksettava sakot,
rakennettava uusi ruumis, ja kytkettävä se verkkoon.
Metsästä tähän paikkaan on helppo palata,
kun tietää mistä on kotoisin.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Saarnaaja

Kun sanot:
ja niin edespäin
tiedän ettet tiedä
mitä on
edessäpäin

perjantai 11. syyskuuta 2009

Jeesus Kristus
mulla ei oo rahaa
jeesus
mulla ei oo rahaa
mulla ei oo rahaa, mullaeioorahaa
ei rahaa jeesus
mulla
ei
oo
rahaa
jeesus
jeesus kristus
anna mulle rahaa
mulle jeesus
rahaa
jeesus
sillä sä oot lompakkomies
vapahtaja paras.

torstai 10. syyskuuta 2009

Mulla on kynä jossa lukee:
FK l Finanssialan Keskusliitto
En tiiä mistä oon saanut
Kynän
Tietääkseni en ole finanssi alan ihmisiä

Vaikka omistankin rahaa & massia
Omaisuus on mulle toisarvoista
Pidän arvossa hengkistä pääomaa
En esim katso immeistä vaatteisiin tai kledjuihin
Vaan haluan nähdä heidän sydämensä sisimpiin

Muuten
Buongriono kaikki kuumat
Italialais misut
!

Mutta puheet oli
Kynästä
Ihmettelen siis mistä olen saanut sen kynän
EN kirjoita eli
EN ole mikään kirjottelija
Enimmäkseen pärjään tietokoneella tai läppärillä
Käytän niitä spelaamiseen ja p0rnon runkkaamiseen
Jatkotilanteissa
Aion kuitenkin pitää
Kynää taskussa
Ihan vaan
Varmuuksien varalta

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Buongiorno.

Allora,

no niin.

Voltate alla pagina centonovantauna
per favore,
siis sivu satayhdeksänkymmentäyksi
È il capitolo diciasette, kappale seitsemäntoista

Ci sono vestiti per gli uomi e le donne,
eli miesten ja naisten vaatteita on tällä aukeamalla.

Olette italialaisessa vaatekaupassa
ja etsitte vaatetta, jonka laitatte
taitelijaystävänne syntymäpäiväjuhliin.

Toinen aloittaa: "Vorrei vedere...
questa minigonna rossa."


ja parinne, joka on myyjä, ojentaa sen teille:
"Ecco, per favore."

Voitte käyttää myös
painottoman persoonapronominin
objektimuotoa
joka yhdistetään sanaan Ecco:
"Eccola, per favore"


Ja ostaja sanoo:
"Grazie, ma questa minigonna è troppo stretto
avete una taglia più grande?"

Jos minihame on hänestä liian pieni.

Ja myyjä sanoo: "Mi dispiace, ma non abiammo.
Questa taglia è il più grande, che è.

Jos asiakas on hänen mielestään lihava, he he.

Avete domande, tutto chiaro? Ei kysyttävää?
Bene, cominciate per favore, viisi minuuttia
sitten käsittelemme vielä italialaista elokuvaa
ja futuurinmuodostusta.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Paastopaisti, paahto


Jos joskus vielä sanotte
että tässä teoksessa
kevyt tapaa raskaan
huumori sekoittuu vakavaan
tai että arkinen kohtaa ylevän

minä nauran teiltä
teidän kasvonne pois

maanantai 7. syyskuuta 2009

Akateemisen vuoden avajaishaiku.

Yliopisto
kasvattaako viisautta,
vai lihottaako?

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Viime minuutin haiku

Kärpäsbongari
riepottelee lätkäänsä,
raukka, rimpuillen.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Öäyh

Olen täysin kotona
kärpäsbongarin toimessa.
Aika kuluu näin
improvisaation parissa:
sylki tippuu jo katosta,
mitä se suuhuni tuokaan?



perjantai 4. syyskuuta 2009


"Gruuvi sävel sven-
gaa
kun banaanikärpänen hen-
gaa."

sanoo Asterix,
joka a-
jaa la-
daa

ja jat-
kaa:

"On da-
daa
ja sit on da-
daa.

Tajusiks,
daa?"

torstai 3. syyskuuta 2009

            Täällä on soinut moderni jazz,
            tätä pöydänkulmaa 
            on naputeltu tuntikausia.

Pane merkille banaanikärpäsen lento
noiden sitrushedelmien ympärillä:
siinä on selkeitä viboja jäljellä.

           Aistitko tämän svengin?
           Kuinka vatsassa alkaa kiertää.

Vessapaperirullien hylsyt,
särkylääkkeet kutsuvasti esillä,
avaamaton viinapullo,
tämä savukekin on selvästi pummattu.

          Kokeile lakanoita,
          ne ovat vieläkin kosteat.

Tapetit ovat kellastuneet,
himokkaista ajatuksista kaiketi.
Siksiköhän täältä on viimein poistuttu?

         Katso näitä muistivihkoja.
         Niissä on puolikkaita ajatelmia:

"Tyger tyger burning bright..."
mitä helvettiä? Ajatella,
tämä raunio kulki huomioliiveissä
rakennuksilla, esitti määrätietoista.

         Mutta me saamme sen telkien taakse,
         vaikka näillä kirjastomuistutuksilla.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009


Vaikka kävisikin niin, että menettäisin kaiken: teoriani luhistuisivat, syksy siirtyisi vuodella ja kissani loikkaisi parvekkeelta kymmenennen kerran, voisin sentään mennä kauppaan ja ostaa oranssin liivin. Sitten kävelisin rakennustyömailla, kaduilla ja ratapihoilla ja ihmiset ajattelisivat, että näköjään on jotain vastuuta annettu tuollaisellekin.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kaula-aukkojen kukinta-aika on nyt ohi.
Himo siirtynee heruttelemaan kunnialta.
Tekstit ja teoriat alkanevat kiinnostaa,
yönviileys herättänee lomakkeita
yhdeksänhäntäisine kissoineen.

Ihmiset alkavat syödä myrkkysieniä.

maanantai 31. elokuuta 2009


en ole kiinnostunut tulevastasi vaan menneestäsi

en ole kiinnostunut uskonnostasi vaan niistä joita et valinnut

en ole kiinnostunut taikinastasi vaan siitä miten kaulitset sen

en ole kiinnostunut kaljustasi vaan siitä miksi öljyät sitä

en ole kiinnostunut kulkuvälineestäsi vaan siitä missä vaihdatat siihen renkaat

en ole kiinnostunut seinistäsi vaan siitä miten ne kaatuilevat

en ole kiinnostunut piirakkareseptistäsi vaan ikkunalautasi basilikan kunnosta

ylipäätään en ole kiinnostunut vain sinusta

en ole kiinnostunut silmistäsi sillä ne eivät ole sielusi peili sillä sielusi peili ovat silmiesi ympärillä liikkuvat kasvojesi lihakset

enkä ole kiinnostunut ajatuksistasi vaan siitä miten esität ne

sunnuntai 30. elokuuta 2009

29.8.09 Georgsgatan 27

Näyteikkunassa riisutaan mallinukkeja

Sitten tytöt menevät kiiltävään kapakkaan puhumaan hiuksista

Sitten ohi kulkevat krishna-munkki, nahkahousuinen mies, lempeä vartija

Sitten nousemme ja lähdemme ysibaariin

Ja Ruttopuistossa vietetään häitä

Ja ateneuminkulman vihannesmyyjää halaa hippi

Jolloin juoppo tiputtaa pullon valdemaria asematunnelin Alepan eteen

Mutta ystävä on jo 65A:ssa Lauttasaaren sillalla

mielessään juttuja, jotka on pakko kertoa.

lauantai 29. elokuuta 2009

Merkityksiä


rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä
välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä
välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä
rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä
välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä rivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejärivejä
välejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejävälejä

perjantai 28. elokuuta 2009

Kumpulanlaakso

Katson ikkunasta vehreätä Kumpulanlaaksoa,
vertaan runoihin
siirtotyöläisparakeista, kahvinmustaa,
sänkeä ja ämpäriä,
näen mutaa ja mustan kissan,
hämärän illan, hämärän pullon
ja polkan vivahteet
kotiinpääsyä odottavien mielialoissa.

Vaan keväisin profeetat profetioivat:
tulee jeesus tai Sisäinen Sankari.
Sijoittajat sijoittavat aurinkoisia päiviä
näihin aitoihin multiin.
Syksyn rihmastot synnyttävät
itiöäitejä, kertomaan tuulelle tarinoita
onnellisista lopuista, uusista aluista.
On eräs kansa, jolle kaikki tämä luvataan.

Talvisin kai jäätelöä satoi.

Nyt kumpulanlaakso kasvaa japanilaisia puita,
joiden lomassa fasaani loikkaa
maissia, unikkoa, avomaakurkkua,
pittoreskejä mökkejä.
Solisee mesi, kolisee kottikärry
polkuja multaisia.
Elojuhlissa puutarhurit laulavat:
"Hyvä voima, joka kaavoittajat karkoittaa.
Oman pihan kitkeminen rauhoittaa."

torstai 27. elokuuta 2009

Saatana soittaa kitaraa


Katusoittaja näppäili kitaraa ja lauloi:
You’re destined to do what others say.
Söin jäätelöä, kuuntelin kotvan ja
vippasin hattuun lantin – and
I took the man’s guitar away.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Keskiviikkoaamu

Aamu oli hikinen ja kylmä.
Pää löytyi ruoppaamalla,
ongenkoukut irrotettiin naamasta, 
virutettiin ja vahattiin.
Ruumiiseen kiinnitettäessä
hylkimisreaktiot olivat sapekkaita:
saatanallinen veri talttui lemmellä
ja kemikaaleilla.

tiistai 25. elokuuta 2009

Limerikintapainen


Oli orja kalterin takana,
ja nurkassa orjan lakana.
Näkyi tahroja monenlaisia –
vaikka verisiä, ei tähän liity naisia.
Katsokaas: se orja olikin pakana.

maanantai 24. elokuuta 2009

Oodi yleisönosastolle

Oi Suomi, katso, mihin maailma on menossa?

Kysyn vaan, ei voimat muuhun riitä.
Mun aamupuuron rauhoittavat tepsii.
On niin kuin taivaankannen päällä ois.

Siis kirjeitä mun kirjoitella täytyy
ja niitä joka lehteen lähettää.
Oon niin kuin kiuru: pellon päällä lennän
ja sieltä tähkäpäille huudan: "Herätkää,
                orjat pääoman miettimään!
On miettiminen harvinaista nykyään,
varsinkin omalle kohdalle ja lasten
ja eläinten, työttömien, vanhusten,
homoparien 
                 ja aikuisten kohdalle:
voi kuinka meitä holhotaan,
tai aivan liikaa sallitaan.
siis rohkeasti:

Mihin maailma on menossa?
Kysyn vaan."

-nimim. Huolestunut työtön juopunut yksinäinen ketjupolttaja

sunnuntai 23. elokuuta 2009

kaikki on nykyään niin harvinaista

lauantai 22. elokuuta 2009

Puolivuotistilinpäätös

(suomenruotsalaisesti murtaen)
Luovuuden määrä on universaali vakio.
Ajatellaan kasvain Luojan ohimoon,
huomaamaton porsaanreikä fysiikan lakeihin
tai psykologinen teoria jonka mukaan
ihmisen olemusta ei voi täysin määrittää.
Tai jotain hallitsematonta kuitenkin,
joka selittää kaiken, josta kaikki virtaa
syyt ja seuraukset ynnä muut:
miksi hammastahnalaatuja on niin monia
ja miksi niitä mainostetaan tv:ssä,
miksi ei ymmärretä että demokratian tarkoitus
on luoda ja ylläpitää vasemmiston valta-asemaa,
miksi ylipäänsä totuuden tavoittelu
ei ole kaikkialla kaikkein korkeimpana prioriteettina
ja miksi...
Äsh, anteeksi!
Ajatukseni katkesi.
Mieleni on toisinaan sumea, päämäärätön,
pikku uimari rannattomalla ulapalla.
Joka tapauksessa tarkoituksenani oli kehua ja onnitella
itseäni ja toveria hengen lujuudesta,
omavaraisesta, -ehtoisesta ja -toimisesta
sivistyksen harjoittamisesta,
joka nykyään on niin harvinaista.
Me sanalla sanoen ylläpidämme,
tarkennan: ylläpidämme helleenistä ihannetta,
minkä lausun rauhanmiehen painotuksin:
en puhu vähä-aasian valloittamisesta,
vaan vapaiden miesten harjoittamasta
filosofis- esteettisestä kilvoittelusta,
pienen soihdun kantamisesta
läpi pornon ja kaiken melskeen,
edistyksen kaavoittamisesta
tarkaksi ja kirkkaaksi, jykeväksi tulevaksi.
Olemme henkisesti jalostaneet maailmaa
jo puoli vuotta unohtamatta kehojamme,
hengen temppeleitä: sinisessä kuunvalossa
perseemme ovat veistokselliset.
Hurraa! Hurraa! Hurraa!

perjantai 21. elokuuta 2009

Tämä ei kerro sinusta


Sanoa häntä romantikoksi
on sanoa valasta nisäkkääksi:
itsestäänselvyys,
mutta ei sittenkään tunnu oikealta.

Hän aloittaa:

Kun itkee sateessa,
Jumala ei huomaa --

Sitten hän jatkaa,
ja sitten hän lopettaa.

Eikä hänen äänensä sävyihin,
roikkuvaan kampaukseen,
lannistettuun suuhun,
samettitakin kauluksen
tupakantuhkan rippeisiin,
tahattomiin kurkkuääniin,
siristettyjen, sameiden silmien
aaltoilevaan katseeseen,
valokeilassa punoittavaan kaulaan,
hikeä patoaviin kulmakarvoihin,
kehnosti kahlittuihin koripallotisseihin,
ikivaluvaan ripsiväriin,
lannistettuun ryhtiin,
lannistettuun kaikkeen ja
tarpeetta korotettuun leukaan
ja tarpeetta korotettuun lasiin
ja tarpeetta korotettuun
kaikkeen,

niin, siihen kaikkeen
hänen ympärillään
tukimuuria pystyttävät
valmiit ihmiset
eivät oikein osaa,
tohdi puuttua.

torstai 20. elokuuta 2009

"A thing of beauty is a joy forever"
-Keats

Romantikko kävelee kilometrejä
metsissä, purojen varsilla,
kumartuu tarkkailemaan
kukkia, kuoriasia, maan
muotoja ja harhanäkyjä,
yllättäviä ajan tai mielen,
jälkiä joita luonnossa kohtaa,
kiipeää korkeimmalle kukkulalle,
nousee varpailleen sen laella,
nuuhkii ilmaa etsien
ilmaisua, ilmiötä,
kenties sensaatiota, kauneutta
ja tietysti ikuisuutta,
kaiken kiihkeän muuttumisen
takana, kunnes jokin
nousee vertauksen muodossa
hänen mieleensä ja hän uskoo
löytäneensä sen: sensaation,
ikuisuuden, virtauksen, kaiken tuon
kätevään ilmaukseen ahdettuna.

Romantikko on aina vähän
surullinen, kaipaa jotakin
eikä tiedä mitä, ei suostu
kokeilemaa nykyaikaista
lääketiedettä, kokeilee vanhoja
konsteja, kokeilee naiset,
runouden, opiaatit, vedonlyönnin,
vakavan kirjallisuuden,
luonnontieteet, tutkii kaikkea
kiihkeästi etsien, mutta jättää
osan maailmankuvastaan
kyseenalaistamatta ja siksi kuolee
hulluna, konservatiivina, rikkaana ja
pöyhkeänä, köyhänä, onnettomuudessa,
sodassa, kaksintaistelussa, jne.
ja hänen jälkeensä tulevat muut:
ensin psykoanalyytikot, sitten
modernistit, postmodernistit
ja lopulta ihmiset, joissa elää
romantikon toivo, mutta jotka
tekevät kaiken niin nopeasti,
etteivät uskalla ottaa mitään vakavasti,
saati sommitella jotain jambista
pentametriä, kun on vaihtoehtoja,
vapautta, ideoita, informaatiotulvaa,
innovaatioita, itseilmaisua,
autonomiaa, yms, he ovat aina
vähän surullisia hyvä luoja:
kuka tekisi ihmisen valmiiksi
ja terapiasta kansalaisvelvollisuuden?

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Nämäkin ovat asioita


Pysähdyn mielelläni liikennevaloihin.
Autot näyttävät niin onnellisilta saadessaan
huristella ohitseni kuin paraatissa.

Herääminen aamuviideltä avaa erilaisen kaupungin.
Varsinkin, jos on pakotettu lähtemään oitis ulos
hoitamaan jotain epätavallista askaretta.
Silloin näkee kaupungin raakana, kuulaana, odottavana.
Aamun kadunnaisella on mysteeri silmissään, ja
lokitkin näyttävät tietävän kaikenlaista.

Tupakanpoltto on ihanaa. Tuntuu hyvältä,
kun savu syöksyy keuhkoihin ja
levittäytyy lämmittämään koko kehoa.
Hedonismi ei ole minulle ongelma.

Viihdyn mainiosti kello neljän ruuhkassa.
Etenkin keskellä maantietä, kun jono ei liiku tuntiin
ja autot hurisevat kärsimättöminä.
Pientareella tai metsänkupeessa saattaa silloin nähdä jotain,
millaista ei muuten tulisi koskaan huomanneeksi.

Lisäksi on mukavaa jäädä hissiin jumiin.
Tuntuu kuin Jeesus antaisi lisäaikaa miettiä asioita.

tiistai 18. elokuuta 2009

Paradise Lost

On coitus interruptus lopettaa 
tää tupakointi ennen keuhkosyöpää,
sen punahehku vastentahtoisesti
sammuttaa ja kieltää huulten lämpö,
pois ilo, kaikki nautinto ja riemu,
myös raukeaminen ja liekki hidas
mi' halun polttaa poies uupuneelta.
On vetäytyä, vetäytyä pakko
nyt ennen sitä siunattua tilaa
kun sisäl' jokin kasvaa sekä lupaa:
"Tästedes voit sä kaiken unohtaa
ja tehdä niin kuin hyväks' näät ja tahdot
ja polttaa mitä mielit joka hetki,
mä hiukset sulta merkiks' siitä leikkaan,
myös uskon kohtaloon sä multa saanet."

maanantai 17. elokuuta 2009


Kurotan marginaalikusta-
ntamon painamaa runoteosta
suomalaisessa kirjakaupassa
kun sateenvarjo laukussani
laukeaa ennenaikaisesti

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Esteettinen interludi

En minä kaipaa sellaista siivekästä
jonka huuto saa viimeisenkin kiljuhanhen
nyyhkyttäen nuupahtamaan,
vaikka pääsisinkin sen mukana
Afrikkaan muuttamaan,
vaan taivaanrannan, suuren pihan
ja punaiset kottikärryt
kukkumapuun juureen kumolleen.

lauantai 15. elokuuta 2009


oikeastaan
on vain
vaan

perjantai 14. elokuuta 2009

mieliaine,
sinämme vietvietä
vieriviereen rakkauas

myrkkyaaveen murhaajatuksilt
vääräkuultaja hautaushautausmaalt

pääsystästä

kiitokiiton siitäsiitän

torstai 13. elokuuta 2009

Heisulivei!


Koulu jo alkaa:
siis kengät jalkaan!

Heisulivei, heisulivei!

Innokas heppu:
uusi on reppu!

Heisulivei, heisulivei!

Lempiaine äidinkieli:
virkistyy pieni mieli!

Heisulivei, heisulivei!

Käy matka hymysuin:
”Läksyt kesällä luin!”

Heisulivei, heisulivei!

Vieras setä koulutiellä:
”Poika pysähdyhän siellä!”

Heisulivei, heisulivei!

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Koulutie

Oli unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti,
pulpetissakin kuorsannut lie.

Taas kirpeä aamu koittaa
yli heräävän kaupungin.
Jo miettii,
ken koulun aloittaa:
"Mitä päälleni
pukisin?"

"Josko laittaisin vihreän paidan
ja taitsit jalkoihin,
vaiko
keltaisen mekon
ja raidan-
ko hiuksiini värjäisin?

Jos näet matkani keskitiellä
näen ihanan, aamuisen:
pojan sinisen kohtaan siellä
ja katsehen sinisen.

Niin silloin
ei keltainen kelpais
ja röökikin olla sais
(punan kasvoilta kalventais)
ja höörluurit:
jytinä pumppais
tutinan
polvista
pois."

Ja hän unhottaa läksyn ja vaivan
ja kaiken niin kaunihiks saa.
Sillä jossain kaukana aivan,
elo ihana odottaa.


tiistai 11. elokuuta 2009

Saako jo nukahtaa?


Koko aamun
hoidin rampaani.

Lounaan jälkeen
pesin lampaani.

Kylpyhuoneessa
öljysin kampaani.

Vielä sängyssä
kynttilänvalossa
väsyneellä kielellä
laskin hampaani.

Joten miten olis?

maanantai 10. elokuuta 2009

Viaton mökkiruno

Tilanne on kestävä. Mutta hampaat on pestävä.

- Pauli

sunnuntai 9. elokuuta 2009


Tilanne on kestämätön

Olen limbomestari

Ylisuorittaja

Trapetsiköydellä

Uudelleen ja uudelleen

Alitan

lauantai 8. elokuuta 2009

Suomenlinnassa

Linnut liikkuvat trapetseillaan meren yllä.

On vaikea uskoa lentokykyyn
näkemättä tiiraa
joka tyrskystä kohoaa
nokassaan kimaltaen
typertynyt särki.

Vaikea olla sommittelematta
hyökkäyssuunnitelmaa
näiden pystysuorien muurien äärellä.

Nämä muurit tekevät
puolustajan kuolemasta ihmeen,
heidän tappiostaan kansanlaulun.

Ymmärtävätkö japanilaiset tämän parhaiten,
kun tulevat Eurooppaan,
voittamattomuuden ulkomuseoon,
kun mahdoton on syöksynyt taivaalta
heidän päälleen, luonut sukupolven,
jonka on pakko ymmärtää kaikki,
pakko seistä näidenkin muurien
äärellä kameran kanssa
ja synnyttää sukupolvi,
jonka täytyy ymmärtää kaikki.

perjantai 7. elokuuta 2009

Anagrammeja Paulin edellisen runon säkeistä

1) Välikohtausten isoäitini – viisisataa mielialaa.

2) Julkaisematon: “Uskollisena/selaa Eeva.”

3) Punavihersokeusuneksija! Mittaa käsikirja!

torstai 6. elokuuta 2009

Aneemistavujenkkaa.

Minäenteitähtikuvioissalaisiasioitaivaalla.

Metasollauseissanojakavalliukenee.

Järkiehuviskinspiroimanaukkujaettaessa.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Leväperäisyydestä

Olisipa sisällänikin kuten järvessä:


lumpeet

tottelevat

särkeä

tiistai 4. elokuuta 2009

Turha päivä, kuollut päivä, idiootti päivä.

Nousta sängystä kahdeltatoista.

Ohjelmassa perässäkävelyä kaupungilla,
leväperäinen visiitti parillekin elektroniikkaosastolle.

Ruoaksi lihapiirakka kylmänä ja lihapiirakka lämmitettynä.

Keskinkertainen romaani joka päättyy kuolemaan Afrikassa.

Sanomalehdentilaajien ja narkkareiden arkea.

Suuri päivä niille jotka murtautuvat tähtien hotellihuoneisiin.

Jonkun perheenisänkin elämä muuttuu.
Hän löytää Laakson kalliolta elämänsä homoseksiorgiat.

Mikä yhdistää tämän päivän huomiseen, mikä eiliseen?

Illalla näen 15 senttisen etanan ryömimässä tien poikki.

maanantai 3. elokuuta 2009










Keskustelen papin kanssa uskosta myöhään yöhön. Lopulta nöyrryn ja tunnustan: humala todella on olemassa.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Uni massoille puhuvasta John Coltranesta:

En minä ole Jumala.
Minä vain luulen olevani Jumala.
Teknisesti ottaen siinä ei ole mitään eroa.
Polvistukaa.

lauantai 1. elokuuta 2009

Uni linnusta, jolla ei ole nokkaa eikä siipiä. Uni dinosauruksesta, joka ainoana laumastaan tietää kaiken loppuvan pian. Uni kuutiosta, joka halkaistaan ja halkaistaan ja vielä halkaistaan. Uni pajusta, jonka kissaa tyttö silittää kaihi silmissään. Uni kaivinkonekuljettajasta, joka päättää hakea eleganssia pietarilaisesta balettikoulusta. Uni elävästä kuolleesta, joka ei löydä määränpäätään. Uni rakkaasta, joka ei löydä määränpäätään. Uni lähijunasta, joka ei löydä määränpäätään. Uni tummanpunaista laidunta pyyhkivästä sadeverhosta. Uni karitsasta. Uni Herramme Jeesuksen Kristuksen uhrityöstä. Uni Gabrielista. Uni sappista verta tihkuvasta pillusta. Uni chat-juontajasta (MTV3:n Nelli). Uni rakkaudesta. Uni kiehuvasta järvestä. Uni jäästä. Uni säästä. Uni lumesta. Uni unesta. Uni silmäluomiinsa totuttelevasta keskosesta, joka ymmärtää elämästä oikeastaan kaiken olennaisen. Uni planeetasta, jonka kaasukehän pohjan paine ylittää 100 000 000 baria. Uni avaruuslaivasta, joka suorittaa planeetalle pakkolaskun. Uni laivan perämiehestä, jonka tytär on tunnettu unienlukija. Uni Abraham Lincolnista. Uni orjasta. Uni vapaudesta. Uni kalastusreissusta. Uni kanteleesta. Uni rock-konsertista. Uni Robbie Williamsista. Uni Happoradiosta. Painajaisuni. Päiväuni. Toiveuni. Uni, josta ei herättyään muista kuin tunnelman. Jokin hyvin tavanomainen, arkinen uni. Uni, josta herää itkien. Uni, josta herää itkien, mutta se on hyvää itkua, sillä yhtäkkiä on ymmärtänyt, että kaikki järjestyy kyllä. Uni, josta ei herää. Uni pohjalaisen maatalon talvisesta pihamaasta, jota pitkinä öinä valaisee yksi ainoa särisevä pihalamppu.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Pikku-uutinen

Kesäyö, elävien kuolleiden yötön yö.

Kotona on jäänyt televisio päälle.

Viimeisiin lähijuniin nousee vainajia.

Eikä chat-juontaja osaa vaieta.


                                Aamu valkenee,
                                syreeni kukkii
                                ja seireeni laulaa.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Unohtuneiden trubaduurien kapakassa
seinälle pysähtynyt kello muistuttaa:
vain menneisyys on jäljellä.

Ja lasit seisovat
ja juomat seisovat.

Ja miehet istuvat
ja miehillä ei seiso.

Vaan nurkkapöydässä, missä muuallakaan, juonii
rasvatukkainen, lasisilmäinen turjake hurmeista kostoa.
Mutta pulma kaihertaa: häntä kun epäiltäisiin heti!
Viimein aamun pienimmillä tunneilla ajatus saapuu:


lenkkeilijä on aina matkalla johonkin

lenkkeilijällä on tavoitteita

jos puistossa tapahtuisi murha

kukaan ei epäilisi lenkkeilijää



Oivallus suojapeittonaan
turjake rohkaistuu, maksaa
ja lähtee oitis matkaan.

Ovi käy.

Televisio jää välkkymään seinälle.

Sitä katsellaan hyytelösilmin.

Pölyttynyt ruutu on muuttanut kuvan mustavalkoiseksi.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

TAITEILIJA MALLIA "SUCCESS"

Ilmainen näyte:

"Unohtuneiden trubaduurien kapakassa
seinälle pysähtynyt kello muistuttaa:
vain menneisyys on jäljellä..."

-Pauli Tapio

Nordea: 425013-666090
Sampo: 80002-950123381
OP: 574131-202888694
Säästöpankki:440550-266371

Viite: 197669

Y-tunnus: 55861465

Vastaanottaja: Runopojat ry

Summa: 19,99€/säkeistö

Tilaukset: kommenttikenttään

Säkeistöt lisätään, kun maksut näkyvät tilillä.


tiistai 28. heinäkuuta 2009

TAITEILIA MALLIA "FAIL"


”Siinä on sitä jotain,” hän pohtii ja jatkaa:

”mitä ei pysty sanoin kuvailemaan!”

Ja hän siristää vetisiä silmiään

ja hivellen partaansa

unohtuu.


maanantai 27. heinäkuuta 2009

Tässä esitellyt ihmiset

Koulukiusattu on saanut masennuslääkkeitä.          
Koulukiusaaja on saanut masennuslääkkeitä.     

Heidän sisällään on jotain punaista:                          
kuin velttoa, heikosti sykkivää lihaa.                   
He tarvitsevat punk-yhtyeen rääkäisyn:                     

TURKISTARHAAJA MITEN NUKUT YÖSI?
TURKISTARHAAJA MITEN NUKUT YÖSI?            
TURKISTARHAAJA MITEN NUKUT YÖSI?

He muistavat kuinka laulaja repii paidan pois         
ja kaataa tekoverta päälleen, läpsii vatsaansa
                                                    mikrofonin edessä,
mistä vanhimmat katsojat lähinnä huvittuvat.        



Turkistarhaajan pojalla on punk-yhtye                   
treenikämppä on autotallissa.                                     
Vanhemmat tarvitsevat unilääkkeitä                       
ja viimein nukahtaessaan he eivät näe unia.            


                                                                                          
                                    He eivät ole oikeassa,
                                    vaikka olenkin samaa mieltä.



sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Fin/landia

Vuodenaika, johon tapahtumat sijoittuivat, mainittiin romaanin ensimmäisen luvun ensimmäisessä kappaleessa. Sen koomin siihen ei viitattu.

Keskivaiheilla päähenkilöt tarkastelivat kellarissa erästä vuotavaa lasipurkkia. Sen sisällä oli jotain punaista: kuin velttoa, heikosti sykkivää lihaa.

Huipulla kuvattiin mielivaltaisia, taltalla suoritettuja tappoja. Sankarin kohtalo jäi avoimeksi.

Kirjan lopussa oli painoteknisistä syistä useita tyhjiä sivuja.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Burj Dubai

Yllä Allahu akbark vain.
Huipulla Higgsin bosoni.

Tämän teetti täystyöllisyys.
Tätä se vaati tai sotaa.

Jotta aavikollakin olisi merinäköala.
Jotta häviäjillä olisi kunnon paikka mistä hypätä.

Nöyrästi tuuli kiertää temppelin,
tarpeettoman vain jos on olemassa
myös jumala tai edistystä.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Bondage


Luen romaania puistossa.

Tekstiä sivuilta, joita
tuuli kääntelee eteeni.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Bear Park Café

Karhupuistossa vanha rouva ruokkii puluja mutta hätistää lokin pois.

Uusi alaluokka tekee kung-po -kanaa entiselle alaluokalle.
Lippakioskilla myydään "perinteisiä irtokarkkipusseja".

Verestelen perinteisiä muistojani perinteisellä kahvilla ja tupakalla.
Auringossa farkkupukuisen miehen croissant näyttää viinapullolta.
Mutta tunnistan kangastuksen, minut on kasvatettu kriittiseksi.
Näen kaukaa milloin ihmiset ovat normaaleja. Ne muut voin kiertää.
Olen kävelevä gentrifikaatio. Kysymys on siitä, mitä tarinoita uskoo.

Helsinki on joko mahtava skeittipaikka, lapsiperheiden paratiisi,
talouden veturi tai hämärä ratapiha ja rahat tai henki.

Vasta kun olen nurkan takana, alkaa tatuoitu korsto hakata sivullisia.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Tsuku tsuku

Älä lyyhisty kadulle,
älä asfaltoidu.

Älä uuvahda ladulle,
älä lumetu.

Kuuntele raiteita, niiden rytmiä,
vaan älä pysähdy, ruostu kiinni.

Anna aikaa. Anna sen kulua.

Muistatko?

Se auttaa lokkiakin. Pulua.

Ei anteeksi tarvitse
kenenkään anoa.
Sen vain haluan
suoraan sanoa.

Äläkä anna taivaan painaa yllä.

Kaikki järjestyy kyllä.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Ratamonlehdet povaavat minulle suurperhettä.

Rikkaruoho-optimismia: kaikki on nykyään mahdollista.

Sivuhuomiona: juon viiniä. Nykyään paljon.

Onko ok jos en kehtaa myöntää sitä enään?

Vaikka kyllä minä osaan huolehtia itsestäni.

Niin kuin sinäkin. Itsestäsi.

Onko ok jos käyn tässä kadulla kontilleni?

Olen paikallisia kyllä. 

Mutta suhtautukaa yleismaailmallisesti:

ken kadulle lyyhistyy, hän asfaltoituu.

Ja vihmoo tuuli ja sade ja yö, koko taivas.

Se tavuviiva-taivas. 

maanantai 20. heinäkuuta 2009


Rakkaus ei ole ikuista



Tämäkin on hahmotelma



Tähtiä puitten läpi



Hän on hahmotelma



Hän on tyypillinen mies



Neuroottisuuteen asti vaimoharhainen







Eskimoilla on lukemattomia sanoja lumelle



Rakkaus on lumivalkoinen



Rakkaudelle eskimoilla on vain yksi sana



Pakkaus on lumivalkoinen



Pakkaus ei ole ikuista



Vain sisältö



Tähtiä pleksilasin läpi



Tuulen läpi



Vittu vavisuttavan tuulen läpi



Kaiken juuriltaan ravisuttavan tuulen läpi



Tähtiä

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Ilosaari 08

Laulurinne on purkautuva tulivuori klo 13:00 lauantaiaamuna 
makaan sen sydämmessä sykkyrällä
rikkiin upotettu sammakonjalka kytkennöistä vapaa.
Laulurinne on valtimo jonka seinämiin takerrutaan
savuna ja sirpaleina. Joka oli ennen terve punasolu
juoksee nyt vimmatusti batman-päähineessä,
napapaidassa, kiljuen heittäytyy vatsalleen
ja luisuu kuraista rataa pitkin.
Laulurinne on kummallinen petokala,
elohopeaa niellyt, suomut peltipurkkeja,
kruunukorkkeja. Laulurinteen koskematon väki
Anselmi ja Dynamo häkämyrkytyksen 
voimalla heräävät vouhkaamaan:
"Pullopilluvittuviinaröökirokkihomojätkä
Saikko vittu? Meikä sai! Ja vitut sait. 
No niinpä sainkin. Ime munaa. No en ainakaan sun."
Ne pörräävät mukavuusalueellani, Dynamo sähköttää,
niveleni säpsähtää, tupakkani syttyy, aavistan
miltä Darfurissa tuntuu: "Miksi muka minua
ei tänään joku tappaisi?" Kolmas maailma, kolmas taivas,
kyllä minä kuolisinkin. Herään yöllä ja tarkkailen
kuolemaani: Tahraisessa Borat-uimapuvussaan
joku paikallinen tornaado hyppii telttani päällä,
turha kysyä miksi. Vittuilen sille niin kuin se olisi
ihminen ja se katoaa.
Tämän maailman vapaat miehet eivät ole Nuuskamuikkusia. 
Lierihatun ja huuliharpun tilalla
Ray-Banit ja stereot. Aurinko hirvittää taivaalla. 
Pitäisikö tämän olla hyvä juttu?
Ystäväni onnistui paeta paljain jaloin eräänä aamuna.
Jään yksin. Minä ja nämä nuoret naiset ja joku 
vittumaisesti pörisevä moraali, joka rakastaa mätänevää lihaa.
Aamuyöllä valtimo repeää, suihkuaa taivaalle
ja roskapönttöjen kansia paukutetaan manauksen tahtiin.
Nukkuvat heräävät kun tuli on jo tarttunut niihin
ja lauma kasvaa ja painuu saveen, syö itseään,
kuluttaa kaiken hengitysilman, kiehuu elävältä kuin matelija.
Niin tapahtuu maailmanloppu useilla tavoilla. Päättyy yö,
päivät päätetään ja muisto on kuin ylensyöntiin kuollut
naakka tai aivan hullun kokoinen mato.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

1L0544R1C0CK
1L0V44R1R0CK
1L0544R1R0CK
1L07544R1C0CK
1L0V44R1C0CK
1L07544RIR0CK
1L0544R1C0CK

perjantai 17. heinäkuuta 2009

01 073 6641105

"Sous le pont 683243 coule l'125454"
- 5237871 Apollinaire

0!

Oi 53811,
53811!

Olet 5x,
olet 5x + 6
olet 5x^2 + 7b +6!

ja 1+1 kuin 2+2

eivätkä 7785 riitä,
eivät 30, Eivätkä 0069

ja vielä enemmän, vielä...

vielä 1738,

1738 89 7 1738 0
53811
1879
553 42
53811
89 0 0
4409.

53811 minun omani
vain mahdoton tää 048, 048...
048...
048...
048...
048...
048...