Mietin sitä runoa, jonka aioin kirjoittaa, enkä minä siitä liian innoissani ollut. Oli vaikea keksiä mitään sanomista. Menin viimekesäisten koivunlehtien luo. Katselin lumen sulamista, varjoani rapakoista ja tien yli virtaavia puroja. Luonnossa nokkeluus kasvaa jo vaienneen päälle. Ihmiset syöksyivät lenkkipoluilla pitkin askelin, kuin avonaisten hautojen yli loikkien, hännillään viinaa ja tupakansavua. Jos juoksee ympyrää, ei tarvitse pysähtyä. Mutta ajatukset syntyvät jos osaa olla nälkäinen ja huojua kuin puu, tanssia kuin savu saapuen mielen tilaan, asemalle jonne ei ole raiteita.