lauantai 4. huhtikuuta 2009

Sotaa elintilan, sapelin vuoksi,
kodin jossa asutaan yksin.

Näyttelijäin varjoja kaupungin yllä,
häilyviä sumuja, joissa puhe ei kulje.

Olisin ollut numero,
pinttynyt tapa,
märkä lakana
satoi tai paistoi,
satoi ja paistoi
ja roikkua narulla vaan,

olla verestävä tuijotus vessan peiliin
ja maanantai maanantaijoukossa.

Vaan kuka louhi kallioon uusia teitä,
kuinka vedinkään pakasta kutsukortin?

Kuinka saatankaan sanoa näin:

Nauretaan synneille, peileille,
vedetään kellot konkurssiin,
nauretaan luonnevikaiset,
nolot ja punastuneet,
kahvilahetket ja ryyppyretket
kaupungin oudoimpiin osiin.

Nauretaan nyt,
me itkeneet
emme suotta keinonsa pyhittäneet.

Otetaan vaan tämä banaali
mutta kumousaatteen mukaan
otetaan lilja ja buranaa
ja lainaa ikuiseen rahapulaan.

Tehdään niistä verenkierto,
ydintä luihin, 
ikkunaverhot
ja hyvää, pimeää yötä
ja kaunistettua unta.

2 kommenttia:

  1. Tässä oli haikea, luovuttanut ote. Rehti, ei masentava. Vedetään kellot konkurssiin :). Noita rivityksiä mietin, oot useassa runossa sisentänyt säkeitä yhdellä tai kahdella välilyönnillä, sitä en oikein ymmärrä.

    VastaaPoista
  2. okei, eihän tässä nyt luovuttanut ote ole. mutta haikea!

    VastaaPoista